Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristiina. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. marraskuuta 2012

Kasvua Käsillä-huivi voittajien joukossa!

Ryhmän jokainen opiskelija, opettaja sekä ohjaaja osallistuivat Sofi-huivin tekemiseen, joka sijoittui uudenlaisia huivimalleja etsivässä kilpailussa neljännelle sijalle.Vau!

Huivi on erittäin helppo valmistaa. Virkataan pitkä pätkä (n. 2 m) ketjusilmukkaa muutamasta huovuttuvasta langasta (käytimme Puro-lankaa) päällekkäin, huovutimme "lettejä" hieman, kuitenkin vain sen verran, että myös rakenne suikaleissa näkyy ja lopuksi sidoimme huivin yhteen. Uutta muotia tietenkin!

Kuvassa Sofi-huivi on ensimmäisenä vasemmalla. Varmasti jokainen hoksaa, kenestä kuuluisasta suomalaiskirjailijasta huivimme sai innoituksensa ja nimensä.. ;)


Voittajahuivi on kuvassa keskellä. Jännä, paloista koottu nappihuivi. Valtakunnallinen käsityölehden kilpailu huipentui marraskuun alussa. Kuvat on otettu Tampereen käsityömessuilta.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Neulottua ja virkattua

Kurssilla on ehditty tekemään jo kaikenlaisia käsitöitä. On myös virkattu ja neulottu!


Kirsi neuloo Silmu-langasta itselleen myssyä.


Kristiina neuloo vaativaa kirjoneuletta.


Minnalla käytössään uusia ihania Puro-värejä.


Sari virkkaa itselleen "verkkopaitaa".

tiistai 28. elokuuta 2012

Nukketeatteria

Lukukausi on startannut vauhdikkaasti. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana on ehditty tekemään essuja, viirejä, huovuttamaan ja tekemään nukketeatteria.


Kirsille tehdään puolimaski omien kasvonpiirteiden mukaan. Tekijänä Minna.

Kirsin puolinaamiossa näkyvät kasvonpiirteet.


Teatteria voidaan tehdä myös esineillä. Tässä esillä kädestäennustaja.